Heikki "Hegemoonia" Ikonen liittyy JANO Esportsiin CS2-joukkueen johtajaksi!
- JANO
- Apr 20
- 1 min read

JANO Esportsin tarina saa uuden luvun, kun Heikki ”Hegemoonia” Ikonen liittyy virallisesti mukaan CS2-joukkueemme johtoon. Heikki on ollut mukana kulisseissa jo hyvän tovin ja tullut katsojille tutuksi erityisesti CS2-lähetystemme selostajana. Nyt rooli kasvaa merkittävästi.
Heikki viimeistelee tradenomiopintojaan Kajaanin AMK:n Esports Business -ohjelmassa ja toimii päivätyökseen SEUL ry:n Community Coordinaattorina. Hän tuo mukanaan paitsi vahvaa lähetystoiminnan osaamista muun muassa Andice Productionsin perustajajäsenenä myös tuoretta näkemystä ja intohimoa kehittää suomalaista esports-skeneä.
"Heikin liittyminen mukaan remmiin tuo mukanaan tekemisen meininkiä ja erilaista nuoruuden tuomaa näkemystä. Heikki on valmis ottamaan vastuuta ja alku Janossa on ollut varsin positiivinen. Janon pitkän tähtäimen tavoitteiden kannalta olimme erittäin tyytyväisiä, että saimme sitoutettua Heikin mukaan Janon tarinaan", kertoo JANO Esportsin partneri Peetro Aittola.
CS2-joukkueemme on kulkenut viime kuukausina nousujohteista polkua. Olemme vahvistaneet asemaamme Suomen huipulla ja tähtäimessä siintävät pohjoismaiset LAN-turnaukset sekä nousu Euroopan 32 parhaan joukkoon. Heikin rooli joukkueen arjen ja toiminnan sujuvoittamisessa on keskeinen. Juuri tällaisia tekijöitä tarvitsemme, jotta menestys ei jää pelkäksi haaveeksi.
Tervetuloa remmiin, Heikki!